Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on monipuolinen mies. Harvempi kai tietää, että ooppera ja klassinen musiikki ovat hänen suuri rakkautensa. Sinkkonen on myös opiskellut huilunsoittoa ja suorittanut siitä diplomin Lausannen konservatoriossa. Kun Sinkkosen tapainen, myös lääkärin koulutuksen saanut mies kirjoittaa suurten säveltätäjien hauraasta elämästä, on jälki kiinnostavaa. Sinkkosen kirja Nerouden lähteillä (2015, WSOY) on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.
Se on harmillista, koska kirjaan on tehty suuri taustatyö ja se on hyvin kirjoitettu.
Tuottaako psyykkinen tai ruumiillinen sairaus jotain luovaa? Sinkkosen kirjaa lukiessa tältä ajatukselta ei voi välttyä. Suuret säveltäjänerot Johann Sebastian Bachista Niccolò Paganiniin ovat olleet sairaita miehiä.
Mutta kaikki 1700-ja 1800-luvun ihmiset olivat sairauksien armoilla aivan eri tavalla kuin nykyihminen. Infektioiden ja tartuntatautien olemusta tai hygienian merkitystä ei ymmärretty, lääkkeitä ei ollut. Tuberkuloosi, isorokko ja kuppa keräsivät satoa. Suoneniskentää pidettiin autuaaksi tekevänä hoitona, kaikkeen. Autuaita se monista potilaista tekikin, kirjaimellisesti.
Sinkkonen aloittaa kirjansa kertomalla Ludwig van Beethovenin viimeisistä vaiheista. Beethovenin vatsaontelosta imettiin sinne kertynyttä nestettä , kerran 11 litraa ja toisen kerran 22 litraa. Koska puudutusta ei ollut, tehtiin vain reikä vatsanpeitteisiin ja katetri työnnettiin sisään.
Kipu oli varmaan melkoinen.
Ruumiillisten sairauksien lisäksi monet säveltäjät ovat kärsineet voimakkaasta depressiosta. Muiden muassa Robert Schumann ja Anton Bruckner kärsivät masennuksesta, samoin Gioachino Rossini, joka huonoina aikoina sulkeutui vuosikausiksi Pariisin asuntoonsa.
Kirjan koskettavin tarina liittyy kuitenkin näköön. Johann Sebastian Bach kärsi koko ikänsä likinäköisyydestä. Pari vuotta ennen hänen kuolemaansa (1850) näkö alkoi heikentyä voimakkaasti harmaakaihin takia. Sukulaiset ja ystävät houkuttelivat hänet silmäleikkaukseen. Valitettavasti Bach joutui silmäkirurgina itseään pitävän puoskarin, englantilaisen John Taylorin kynsiin. Hänen kaihioperaationsa olivat tehneet sadoista ihmisistä sokeita.
Operoidun ja takuuvarmasti tulehtuvan silmän hoitokonstitkin olivat puistattavat; suoneniskentää, ulostuslääkkeitä ja elohopeaa. Taylor suositti myös silmätippoja. Ne oli tehty kyyhkysen verestä, sokerista ja joskus suolasta. Mikä loistava kasvualusta bakteereille.
Ei ihme, että Bach sokeutui täydellisesti.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Kerrotaan, että aikansa valelääkäri John Taylor pääsi puoskaroimaan myös Georg Friedrich Händelin silmiä.
Jari Sinkkosen kirjan jälkeen ei enää koskaan kuuntele klassista musiikkia aivan samalla tavalla kuin ennen.
Regina Rask 