Paikka, jossa asun on saanut nimensä alueella kasvavan pähkinäpensaan mukaan.  Euroopanpähkinäpensas eli pähkinäpensas (Corylus avellana) kasvaa Etelä-Suomessa harvinaisena jäänteenä 2500 vuotta sitten päättyneeltä jääkauden jälkeiseltä lämpimämmältä kaudelta. Suomi vastasi ilmastoltaan lähinnä nykyistä Keski-Eurooppaa. Lehtipuita oli silloin enemmän, pähkinäpensaan lisäksi tammi ja saarni kasvoivat meillä yleisinä.

Isoksi ryöhähtänyt pähkinäpensaamme on siis kuin kuiskaus menneisyydestä.

Pähkinäpensaan juurakko on kasvien Metusalem, se saattaa elää jopa yli tuhat vuotta. Se, mitä näemme maan päällä runkohaaroina, on kuitenkin lyhytikäistä. Runkohaarat elävät harvoin yli 50-vuotiaiksi.

Jo esi-isämme tiesivät, miten monikäyttöinen kasvi pähkinäpensas on. Pähkinöitä syötiin jo varhaisella kivikaudella. Niistä saatiin myös pähkinäöljyä, oksista valmistettiin tynnyrinvanteita ja koreja. Ahvenanmaalla pähkinäpensaan nuoria haaroja käytettiin silakkatynnyreiden vanteisiin. Vanhempia runkoja käytettiin hienompiin puusepäntöihin.

Elias Lönnrot kuvaa kirjassaan Flora Fennica (Suomen kasvisto 1860) pähkinäpensasta näin:

“Pähkinät ovat yleiseen tuttuja. Niiden sydämmistä saadaan melk. puoliksi hyvää öljyä, joka vetää vertoja manteli-öljylle. Haarat käytetään astia-vanteiksi, isommiksi koreiksi j.n.e.  Kasv. sekä pähkinöistä että aaluvista. Edistyttää ruohon kasvua ja lisää hyvää ruokamultaa”

Pähkinäpensaiden suvun lajeista käytetään myös nimeä hasselpähkinä.  Pähkinäpensaan pähkinät ovat erittäin ravinteikkaita, sisältävät hyvää rasvaa, valkuaisaineita, mineraaleja ja C-vitamiinia. Pähkinöiden arvo on kyllä tunnettu pitkään, vielä 1600-ja 1700-luvulla ahvenanmaalaiset maksoivat veronsa Tukholmaan pähkinöinä. Pähkinöitä popsittiin myös Tukholman hovissa.

Pähkinäpensaan pähkinöitä käytettiin myös rohtoina. Uskottiin, että ne tepsivät mm. impotenssiin.  Kaljuuntumista ehkäistiin karhunrasvasta ja murskatuista pähkinöistä tehdyllä hiusöljyllä.

Tiettyjen asioiden suhteen ihminen on kai aina ollut yhtä epätoivoinen.

Oli syy mikä tahansa, niin suuri arvo pähkinäpensailla on maanomistajille ollut, ettei pähkinöiden poiminta vieläkään kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Tänä päivänä pähkinäpensas kiinnostaa jälleen. Luonnonvarakeskus tutkii mahdollisuuksia tehdä pähkinäntuotannosta uusi aluevaltaus. Tällä hetkellä Suomessa on vain yksi ammattimainen pähkinöiden viljelijä. Nyt Luva haluaisi alkaa tuottaa pähkinäpensaan taimia halukkaille viljelijöille.

En tiedä, minkä ikäinen tontillamme kasvavan pähkinäpensaan juurakko on. Suhtaudun lämpimän omistavasti ja suurella nostalgisuudella pähkinäpensaaseeni, joka jo on jo ryöhähtänyt puun kokoiseksi. Tiedän, että sitä varmaan pitäisi leikata, mutta en uskalla kajota siihen.  Vaikka – jos pähkinäpensas on selvinnyt näillä main jääkauden lopusta saakka, tuskin yksi amatööripuutarhuri kovin pahaa jälkeä saa aikaiseksi?