Vanhin Suomessa säilynyt keskiaikainen asiakirja on 700 vuoden ikään ehtinyt kuningas Birger Magnuksenpojan (1290-1319) Karjalan naisille antama turvakirja. Asiakirja tunnetaan Karjalan naisrauhana ja se oli kirjoitettu latinaksi pergamentille. Karjalan naisrauha on monille tuttu jo kouluajoilta.
Suurin piirtein siihen ja muutamiin liturgisiin teksteihin ajattelinkin Suomen keskiajan kirjallisen kulttuurin jäävän. Sitten löysin SKS:n julkaiseman ja Tuomas Heikkilän toimittaman teoksen ”Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa.” 2007-2010 Heikkilä johti saman nimistä tutkimushanketta. Se antoi ensi kertaa yksityiskohtaisen kokonaiskuvan maamme vanhimmasta kirjallisesta kulttuurista.
Sitä löytyikin hätkähdyttävän paljon.
Lähdeaineisto osoittautui suorastaan massiiviseksi. Arkeologisia löytöjä, kymmeniä inkubaaleja, satoja kirjallisia teoksia, tuhansia asiakirjoja, kymmeniä tuhansia käsikirjoitussivuja. Suurin osa Suomen vanhimmasta kirjakulttuurista kätkeytyy yksittäisille pergamenttisivuille, Kansalliskirjaston fragmenttikokoelmaan. Kansalliskirjastossa säilytettävä Fragmenta membranea- kokoelma on itse asiassa maailman toiseksi suurin pergamenttifragmenttien, keskiaikaisten kirjanlehtien aarrearkku.
Heikkilän hankkeen sivutuotteena luetteloitiin myös aiemman tuntematon osa tästä pääasiassa latinan, ruotsin ja alasaksankielisestä materiaalista. Tutkimuksissa fragmenttikokoelmaa on käytetty harmittavan vähän, ehkä sen ”lannistavan laajuuden” takia, kuten Heikkilä kirjoittaa. Keskiaikaisia pergamenttisia kirjanlehtiä on yli 9000 kappaletta.
Fragmenttikokoelman taustalla on 1520-luvulla alkanut uskonpuhdistus. Suurin osa esimerkiksi Turun hiippakunnissa olevista kirjoista liittyi katoliseen liturgiaan. Uuden opin mukaisesti latinankielisistä uskonnollisista teksteistä piti luopua ja vaihtaa ne kansankielisiin. Koska kirjat olivat kuitenkin arvokkaita, kestävästä nahasta valmistettua pergamenttia, kierrätettiin niiden lehdet uuteen käyttöön. Suuri osa kirkkojen, luostarien ja konventtien omistamista kirjoista takavarikoitiin kruunulle ja niiden sidokset hajotettiin. Näin saatiin irtonaisia kaksoislehtiä, joista useimmat päätyivät 1530-1630-luvuilla erilaisten tilikirjojen kansiksi.
Yhden keskiaikaisen messukirjan lehti päätyi esimerkiksi Maskun ja Vehmaan kihlakuntien voudintilien kanneksi. Kokoelmasta löytyy myös esimerkiksi voudin tai jonkun muun virkamiehen merkintä vuodelta 1561;
Niels Ingesons Rekenskap på Liuxela Gårdh pro anno 1561. Fragmentit antavat tietoa myös esimerkiksi Nicolaus Rengonpojan ja hänen perheensä vuotuisista sielunmessuista Räntämäen kirkossa.
Kansituksia tehtiin niin Tukholmassa, Turussa kuin Viipurissakin. Uusine kansineen tilikirjat päätyivät aluksi keskushallinnolle Tukholmaan. Haminan rauhan yhteydessä Suomea koskevaa asiakirjamateriaalia palautui takaisin kotimaahan.
Ellei sellaista onnenpotkua eteen osuisikaan, että kokoelmasta löytyisi mainintoja omista esivanhemmista, tarjoaa kokoelma ainakin kaunista visuaalisuutta suoraan keskiajalta.
Regina Rask 