Niin kuin meillä kaikilla, minunkin sukupuussani on lukuisia arvoituksia. Kaikkein ärsyttävimpiä ja tarpeettomampia niistä ovat esiäidit, jotka aikanaan on kirjattu kirkonkirjoihin pelkällä etunimellä ja patronyymillä. Tämä on sitäkin ärsyttävämpää, jos kyse on Itä-Suomesta, jossa toisin kuin Länsi-Suomessa, sukunimien käytöllä on pitkät perinteet.

Näitä miesten tyttäriä on joskus todella vaikea löytää. Näin on varsinkin, jos etsii uudelle paikkakunnalle avioituneen naisen juuria. Niin monet Maria Mikontyttäret ja Valpuri Matintyttäret jäävät miehenkokoisen varjon taakse.  Miehen kuvaannollinen varjo levittäytyy tietysti myös mahdollisen sukunimen ylle, mutta ainakin sukunimen löytäminen voi auttaa tutkimusurakassa eteenpäin.  Askel askeleelta sukuaan tutkiva löytää uusia esivanhempia, niin miehiä kuin naisiakin.

Itseäni hykerryttää aivan erityisesti uusien esiäitien löytäminen.

Ei tarvitse olla feministi ymmärtääkseen äitilinjan merkityksen sukututkimuksessa. Riittää, kun on jonkun sortin realisti. Ihminen harvemmin voi olla täysin varma isästään, ei tietysti äidistäänkään, mutta vähän suuremmalla todennäköisyydellä kuitenkin.  Sanotaan, että äitilinjojen tutkimus on nousussa sukututkimuksessa.  Sitten piispa Terseruksen (1605-1678) ja Genealogia Sursillianan sanoisin, että jo on aikakin.

Äitilinjan merkitystä korostaa myös koko ajan kasvussa oleva DNA-pohjainen sukututkimus. Äitilinjaa tutkitaan solun mitokondrion DNA:ta tutkimalla. Mitokondriot vastaavat solun energiantuotannosta ja ne siirtyvät kuta kuinkin muuttumattomina äidiltä lapsille – niin pojille kuin tyttärillekin, mutta vain tyttäret jatkavat ketjua omille lapsilleen. Isä ei vaikuta tähän ketjuun millään tavalla.

Tytär saa mitokondriot aina äidiltään, joka on saanut ne omalta äidiltään, joka on saanut ne omalta äidiltään jne. Lopulta tätä ketjua seuraamalla päästään aina geneettiseen Eevaan, kaikkien nykynaisten yhteiseen esiäitiin asti. Tämä nainen eli Afrikassa 120 000-160 000 vuotta sitten.

Koska mitokondriot ajan saatossa säilyvät lähes muuttumattomina, on se vallan erinomainen ja lahjomaton tapa seurata suoraa äitilinjaa.

Huhtikuussa 2012 kirjoitin Suomen sukututkimusseuran blogissa Prinsessapäiväkirjat äitini erikoisesta haploryhmästä. Harvinainen Z1a1a on sama kuin Birger jaarlin nuorimmalla pojalla Erikillä ja hänen äidillään, Ruotsin prinsessa Ingeborg Eriksdotterilla (n. 1212-n. 1254)

Totta kai moinen kiinnosti. Lähdin tutkimaan äitilinjaani perinteisen sukututkimuksen keinoin. Kaikki meni hienosti aina 1700-luvun alkuun saakka. Siellä vastaani tuli Antreassa asunut Regina Simonsdotter.

Tästä kaimastani on tullut elämääni hiertävä mysteerio. Tiedän Reginan eläneen Antreassa torppari Pekka Pekanpoika Ryhäsen vaimona, tiedän hänen lastensa nimet ja tiedän, että hän kuoli vuonna 1805.

Reginan syntymäpaikasta tai vanhemmista en sen sijaan tiedä mitään. Hän on syntynyt joskus vuosien 1724-1735 välillä. Mahdollista ja todennäköistä on, että hän on tullut Karjalaan jostain muualta.

Karjalainen torppa on kaukana Ruotsin hoveista. Matkaa Reginasta Ingeborgiin on noin 500 vuotta. Historiassa se on äärimmäisen lyhyt aika.  Reginalla ja Ingeborgilla ei päällisin puolin näytä olevan mitään yhteistä. Heillä on kuitenkin varmuudella yhteinen esiäiti paljon lähempänä kuin geneettisessä Eevassa. Sen kertoo Z1a1a:n luoneen mutaation nuoruus. Haploryhmän on arvioitu olevan vain noin 1 000 vuotta vanha.

Z1a1a yhdistää Ingeborg Eriksdotterin, Regina Simonsdotterin ja minut. Yhteinen geneettinen perimä saattaa olla seikka, joka jonakin päivänä vie minut Reginan juurille. Tämä itsepintaisesti salaisuutensa säilyttävä nainen on nimittäin alkanut kiinnostaa minua omana itsenään, ohi ja yli Ingeborgin ja hänen siniveristen esiäitiensä.

Ehkä jonakin päivänä monien sukututkijoiden toivoma tutkimusapulainen nimeltään Onnekas Sattuma vie minut Regina Simonsdotterin juurille.

Ja omille juurilleni, totta kai. Siihen saakka Regina on Simonin tai Simon omaisuutta.

2