Silloin tällöin on hauskaa lukea tiiliskivi. Varsinkin jos se liippaa läheltä omaa elämää tai vaikka tulevaa matkakohdetta. Amerikkalaisen Leon Urisin (1924-2003) romaani Kolmiyhteys, vaatimattomat 839 sivua, oli juuri tällainen. Vanhempi poikani on joitakin aikoja sitten muuttanut työn perässä Pohjois-Irlantiin, Belfastiin ja sinne Urisin romaanikin sijoittuu.

Täytyy tunnustaa, että tietämykseni Pohjois-Irlannista oli varsin vajanainen. Belfast, protestantit, katoliset, IRA ja pommit. Ja lopulta tuli rauhanneuvottelija Harri Holkeri.  Kolmiyhteys oli siis monessa mielessä avartava lukukokemus.

Se kertoo irlantilaisen Larkinin suvun tarinan 1840-luvun nälkävuosista vuoden 1916 kapinaan asti. Siinä sivussa se kertoo muutaman muunkin suvun tarinan, myös skotlantilaisen MacLeodin presbyteerisuvun kuin brittiläisen Hubblen aatelissuvunkin. Kirjan nimi tulee näiden sukujen kohtalokkaasta kolmiyhteydestä. Larkinien, MacLeodien ja Hubblejen kautta Uris kertoo maan ja kansan vaiheet.

Kirjan takakansi mainostaa kirjaa kauhistuttavana ja kauniina draamana. Itse löysin siitä enemmän kauheutta kuin kauneutta. Monesti laskin kirjan rinnalleni ja ajattelin, voiko kaikki tapahtunut edes olla totta. Katoliset ovat omassa maassaan olleet jotain, jolle löydän sanan paremmin englanniksi ; underdog. Alistettuja, halveksittuja, kehityksen vetojuhtia, joiden selkänahasta on kiskottu viimeinenkin nahanrepale, että brittiläinen aristokratia saa tanssiaissaleihinsa lisää kristallia.

Ei se tietysti kovinkaan paljon eroa köyhän kohtalosta missään maassa.