“Kuten nykyisin, keskiajan mediassa – maalauksissa ja veistoksissa – ilmenevää kauneusihannetta pyrittiin tavoittelemaan kaikin keinoin. Vaikka ihmisen tuli olla vaatimaton ja osa keskiaikaisista kirkollisista kirjoittajista suhtautui itsensä kaunistamiseen hyvin kriittisesti, kosmeettisilla aineilla ehostaminen oli yleistä. Keskiaikainen kirjallisuus tunsi keinot modernejakin kauneudenpalvojia piinaaviin ongelmiin: ajan oppaista löytyivät reseptit yhtä hyvin tehokkaisiin meikki-ja ryppyvoiteisiin, hampaitten valkaisuun ja syylien poistoon kuin turvotuksen laskemiseen ja tepsiviin aurinkovoiteisiin. Bysantissa tunnettiin erinomaisia reseptejä harmaantuvien hiusten värjäämiseksi entiseen loistoonsa. Etelä-Italian Salernossa Trotula-teos puolestaan tiesi näppärän keinon valmistaa luonnollisen näköistä poskipunaa; samassa opuksessa neuvottiin pahanhajuisen hengityksen apukeinoksi laakerinlehtien ja myskin sekoitus, jota tuli pitää kielen alla.
Monet resepteistä saapuivat kristilliseen Eurooppaan arabien välityksellä, ja Iberian niemimaa ja Etelä-Italia olivat pitkään yhtä hyvin kauneudenhoidon kuin lääketieteen keskuksia Euroopassa.”
Euroopan historia II, Henki ja elämä, Tuomas Heikkilä
Regina Rask 
Kukahan keksisi perustaa keskiaikaisen kauneushoitolan?
LikeLike
Hmm, tuota historiaa vasten ei olekaan ihme, että kauneudenhoitoon syydetään Etelä-Euroopassa nykyäänkin rahaa ihan eri tavalla kuin täällä Pohjolassa. 🙂
LikeLike